Joulupukin koti

Joulupukki asuu on suomen lapissa pohjoisen napapiirin tuntumassa Korvatunturilla

tunturi

korvatunturi

hiutale2

Tunturin eteläistä rinnettä koristaa liki satametrinen korvan muotoinen kivimuodostelma. Tämä tunturi ei suinkaan ole muodostunut sattumalta, vaan hämmästyttävän insinöörityön tuloksena. Korva jäljittelee rakenteeltaan taitavasti tontun korvaa aina jättimäistä ”korvakäytävää” myöten. Sen perällä seistessä voi kuulla lasten hiljaisimmatkin kuiskaukset maailman toiselta puolelta asti.

K

orvatunturilla valmistaudutaan jouluun vuoden ympäri. Tontut valmistautuvat joka vuosi tulevaan jouluun opiskelemalla uusia asioita. Koulutyö onkin osa tonttujen keväistä arkipäivää. Silloin opetellaan vieraita kieliä lahjalistojen lukua ja kirjepalvelua varten, harjoitellaan hyviä tapoja ja keskustellaan siitä mikä on oikein ja väärin ja kuinka luontoa tulisi kunnioittaa. Jokaisen koulupäivän aluksi Joulupukki pitää pienille tontuille aamun avauksen, jossa hän lukuisilla ja joskus vähän jännittävilläkin kertomuksilla muistuttaa siitä miten tärkeää on olla avuksi lähimmäisilleen.

Syksy ja joulunaika ovat Korvatunturin kiireisintä aikaa, sillä silloin valmistetaan lahjat ja vastataan joulupukille tulleisiin kirjeisiin. Kesällä Korvatunturillakin otetaan vähän rennommin ja vietetään yhteistä aikaa leikkien ja askarrellen tonttujen kanssa.

Joulupukin kylä

hiutale2

Kylässä sijaitsevat Joulupukin lahjapajat, porojen tallit ja tietysti koko alueen sydän – Joulupukin talo. Joulupukin talossa on tilaa kaikille. Suuren hirsitalon lämpimään tupaan ovat tervetulleita niin kaikki tontut kuin metsän eläimetkin. Joulupukin talosta löytyy aina ruokaa ja majapaikka hyväntahtoisille kulkijoille.

Talon sydämessä suuren takan vieressä on Joulupukin oma nojatuoli. Tuolin vieressä olevasta arkusta Joulupukki nostaa iltaisin syliinsä suuren punaisen Nimien Kirjan. Tuohon kultaisin soljin suljettuun kirjaan on kirjoitettu kaikkien niiden lasten nimet, joista tontut ovat Joulupukille kertoneet. Tarinat oikeudenmukaisista ja toisistaan huolta pitävistä lapsista saavat Joulupukin joka ilta hymyilemään ja miettimään tulevaa joulua.

Talon tuvassa on paljon erikokoisia ovia. On suuria ovia suurille eläimille ja suurille lahjoille ja pieniä ovia, joita ihan pienimmätkin tontut ylettyvät avaamaan. Kerrotaan, että kukaan ei ole kulkenut kaikista ovista ja että vain Joulupukki tietää minne kaikki erikokoiset ovet johtavat.

T

uvan yläkertaan menevien portaiden takana on Joulupukin salainen luukku. Lattiassa olevan luukun kautta Joulupukki pääsee laskeutumaan alas talon kellariin, jossa sijaitsee joulupukin komentokeskus. Kellarissa kymmenet tietokoneet ottavat viestejä ja kirjeitä vastaan tontuilta ja lapsilta ympäri maailmaa. Suuret kuuntelulaitteet välittävät Joulupukin tietoon pienetkin kuiskaukset ja kymmenet pienet tontut vastaavat Joulupukille lähetettyihin tekstiviesteihin. Monitoreista seiniltä voidaan tarkkailla lahjojen valmistumista lahjapajan puolella ja suurella punaisella puhelimen luurilla tontut ilmoittavat pajan väelle uusista tilauksista.

muorin
valtakunta

hiutale2

Yläkerran suuren tuvan takana sijaitsee Joulupukin muorin valtakunta.

Valtaisassa keittiössä muori antaa ohjeita keittiötontuille ja maistelee tulevan illan ateriaa. Joulupukin muori on tunnettu suurista pidoistaan ja siitä, että ruoka ei koskaan lopu kesken. Iloisen ja hyväntuulisen muorin kannustavat sanat ja pienen pieni kutitus niskaan eivät koskaan unohdu pienten keittiötonttujen mielestä. Muorin mielestä joulun rauha ja tunnelma syntyvät siitä, kun yhdessä kokoonnutaan pöydän ääreen valmistamaan joulun leivonnaisia ja maistellaan uunista tulleita lämpimiä pipareita ja ihaillaan ikkunasta tonttujen tallin edustalle valmistamia kynttilälyhtyjä.

M

iten porot löytävät tien takaisin Korvatunturille, jonne kukaan ei tiedä oikeaa reittiä? Kun viimeisetkin lahjat on jaettu jouluaattona ja Joulupukki lähestyy Napapiiriä, kerrotaan Joulupukin sammuttavan satelliittipaikantimet ja antavan pääporolle Petteri Punakuonolle reittiohjeita revontulien ja tuulten perusteella. Lapin luonto tietää Joulupukin rekineen palaavan tärkeältä matkaltaan ja ohjaa uupuneet porot oikeaan paikkaan. Joulupukin auttaminen on Lapin luonnolle kunniatehtävä ja silloin tällöin saattaakin Suomen taivaalla nähdä revontulten harjoituksia vaikka jouluun on vielä paljon aikaa.